Uutiset

Lauantain 2.4. jumpat ulkona

Lauantaina 2.4. Monitoimitalon jumpat ja oheiset pidetään ulkona. Varautukaa ulkoliikuntavarustein.

Harjoitukset viikolla 12

Pääsiäisviikolla harjoitukset torstaihin asti normaalisti, perjantai ja lauantai sekä pääsiäismaanantai vietetään pääsiäislomaa.

Pe 18.3. baletit perutaan

Perjantain 18.3. baletit peruuntuvat opettajan sairasloman vuoksi. R2 ja R3-ryhmille pidetään oheiset Vireuksella 16.30 alkaen.

Siirille aluemestaruuspronssia

Viikonloppuna kilpailtiin Hyvinkäällä Uudenmaan aluemestaruuksista. Siiri T. sai ainoan palkintopallipaikan kolmossijallaan Mineissä. Kaikilta muiltakin tytöiltä onnistuneet luistelut, sjoitukset:…

Lauantain 19.3. harjoitukset

Lauantaina 19.3. harjoitukset: R1 jää klo 9-10 Kiiturit, Ritit jää klo 9.15-10.00 Jumpat ja oheiset normaalisti. R2 ja R3- ryhmistä kaikki ovat kilpailemassa, joten ei harjoituksia.

Sähkäri 2/2016

STLL:n tiedote Ohessa STLL:n tiedote seuroille. Huomatkaa, että Ensiapukoulutksen päivä on väärä, oikea päivä on 9.4. Sähkäri 2/2016

Lauantaina 12.3. muutoksia harjoituksissa

Lauantaina 12.3. osa luistelijoistamme kilpailee aluemestaruuskilpailuissa, joten harjoitusaikatauluihin tulee pieniä muutoksia: 8.30-9.15 jäällä R1 ja R2 9.15-10.00 jäällä R3, Ritit ja Kiiturit…

MJT:n omista kisoista palkintoja ropisemalla

Pajulahden kilpailut järjestettiin 5.3. ja kisat sujuivat mainiosti. Lämmin kiitos kaikille ahkerille talkoolaisille! Luistelijamme keräsivät myös hurjasti palkintoja: Aluesilmuissa Elli 3. Silmut…

Muutoksia lauantain 5.3. harjoituksiin omien kisojen vuoksi!!!

La 5.3. jääharjoitus Ritit ja Kiiturit ryhmille klo 9.00-10.00, jolloin myös kaveriluistelu. Eli voit tuoda yhden kaverin mukaan luistelemaan, sekä osallistumaan temppujumppaan Monitoimihallille klo…

R1 Vireuksen kehonhallinta 1.3.

Muistutuksena, että tiistaina 1.3. R1-ryhmällä on Vireuksen kehonhallinta klo 16.15.

Kisainfopalaveri ma 29.2. klo 17

Tänään maanantaina 29.2. klo 17.00 jäähallin kabinetissa kisa- ja talkooinfo kaikille kilpailuihin osallistuvien luistelijoiden vanhemmille. Tervetuloa!

Harjoitukset viikolla 9

Viikolla 9 plaillaan hiihtolomilta ja harjoitukset normaalisti lukuunottamatta lauantaipäivää, jolloin jäällä Kiturit ja Ritit klo 9.00.

Ei aikataulun mukaisia harjoituksia hiihtolomaviikolla!

Hiihtolomalla vietetään lomaa myös harjoituksista, poislukien leirille lähtijät! Jatketaan harjoituksia taas viikolla 9 aikataulun mukaisesti.

Pesuainetilausten palautus 19.2. mennessä

Muistattehan palauttaa pesuaineiden varainhankintakampanjan tilauslomakkeet viimeistään 19.2. perjantaina. Kiitokset etukäteen kaikille osallistujille

Viikon 7 harjoitukset normaalisti

Viikolla 7 harjoitellaan vielä normaalisti. Viikon 8 vietämme hiihtolomaa, lukuunottamatta niitä luistelijoita, jotka ovat ilmoittautuneet hiihtolomaleirille Pajulahteen. Torstaina 18.2. harjoituksiin…

MJT Kesäleiri 2016

MJT:n kesäleirin esite löytyy täältä: Kesäleiri 2016 Seuramme luistelijoille oma leiri on ensisijainen, leirisivuilta löytyy nyt infoa myös muista leireistä, joita valmentajat suosittelevat omaa…

VTL:n kutsukilpailusta menestystä

Viikonlopun kilpailut Kisakalliossa menivät mukavasti. Lauantaina Siiri T. tuli kolmanneksi Minit-sarjassa, sunnuntaina Ellille erikoismaininta ja aluemestaruuspaikka Aluesimuissa, Elsalle kakkossija…

Viikon 6 muutokset harjoitusaikatauluun

Perjantain 12.2. baleteille on poikkeusaikataulu Vireuksen tilavarauksista johtuen: R1 baletti klo 15-16 R2, R3 baletti klo 16-17 Perjantain jääharjoitukset normaalisti. Lauantaina 13.2. Moniksen…

Pesuaineiden myyntikampanja

Puhtopoikien pesuaineiden myyntikampanja on käynnissä. Tilauslomakkeet ovat olleet jaossa jäähallilla, jos ette ole lomaketta saaneet, kysykää hallituksen jäseniltä tai laittakaa viestiä Miialle:…

Willa Trophystä Katriinalle kolmossija

Willa Trophy luisteltiin Hyvinkäällä viikonloppuna: Katriina sijoittui hienosti kolmanneksi Springs B-sarjassa. Lisäksi Mäntsälään tuli erikoismainintoja: Pre-Young I, Elsa, Monipuoiset askeleet…